Joensuu
Kristilliset seurakunnat järjestävät
yhteisen palvelutempauksen Joensuussa
Tutustu tapahtumaan tarkemmin osoitteessa http://www.hyvääkaikille.fi.
Joensuun kaikki kristilliset seurakunnat ja yhteisöt järjestävät syyskuussa yhteisen palvelutempauksen teemalla ”Hyvää kaikille”. Nelipäiväisen ”Urbaani unelma” -tapahtuman ajatuksena on käytännön teoin elää todeksi evankeliumin sanomaa ja kasvattaa mielenkiintoa kristinuskoa kohtaan. Tarkoituksena on haastaa kaupunkilaiset laajoin joukoin osallistumaan erilaisiin vapaaehtoisiin palvelutehtäviin lähimmäisen auttamiseksi.
Palvelutempausten lisäksi ”Urbaani unelma –tapahtumaan sisältyy iltatilaisuuksia, joissa
pohditaan mm. yhteyttä ja lähimmäisyyttä. Tapahtuma järjestetään to-su 9.- 12.9. 2010. Perjantai-illan lähimmäisyyttä käsittelevään paneeliin ovat tulossa mukaan mm. ministeri Anu Vehviläinen, kansanedustaja Eero Heinäluoma ja europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola. Tapahtuman koko ohjelma ja palvelutempausten sisältö tarkentuvat kevään aikana.
Urbaani unelma –tapahtumia on muutaman viime vuoden ajan toteutettu eri puolilla Suomea. Idea palveluevankelioinnista on lähtenyt Englannin anglikaanikirkosta, jossa etsittiin uusia keinoja tehdä kristinuskoa tunnetuksi. Joensuussa tapahtumaa suunnittelee Pielisensuun kirkkoherran Tapani Nuutisen johtama työryhmä.
Tapahtuman suojelijaksi on lupautunut kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen. ”Urbaanin unelman” järjestäjinä toimivat Joensuun ev.lut. seurakunnat, Vapaaseurakunta, Cityseurakunta, Helluntaiseurakunta, Pelastusarmeija, Adventtiseurakunta ja Ortodoksinen seurakunta.
Yhteyshenkilöt:
Kirkkoherra Tapani Nuutinen, p. 050 3855 148 tapani.nuutinen"ät"evl.fi
Pastori Jukka Laamanen, p. 040 7365 685 jukka.laamanen"ät"telemail.fi
