Urbaani unelma ja evankeliointi

Tämä lyhyt teksti on kirjoitettu avuksi niille, jotka haluavat tietää, minkä tyylisestä evankelioinnista Urbaanissa unelmassa oli ja on kysymys. Teksti sisältää useita evankeliointia koskevia väitteitä, jotka olemme koonneet yhdessä nuorisotyöntekijä Teemu Sormusen ja nuorisopastori Jopi Pietiläisen kanssa. Emme ajattele, että nämä väitteet muodostaisivat totuuden siitä, kuinka ihmisiä tulee evankelioida. Enemmänkin olemme halunneet koota yhteen evankeliointiin liittyviä näkökulmia, jotka Turussa 2006 järjestetty ensimmäinen Urbaani unelma -tapahtuma nosti mieliimme tavalla tai toisella.

Terveisin

Markus Nikkanen
Koordinaattori
Urbaani unelma -pilottitapahtuma 2006

”Evankeliointi kuuluu arkielämään”

Yksi suurimmista evankeliointiin liittyvistä ongelmistamme on se, että ajattelemme evankelioinnin tapahtuvan aina "sitten kun" tai "siellä kun", emmekä juuri koskaan ”tässä ja nyt”. Olemme tehneet evankelioinnista asian, joka liittyy elämän erityistilanteisiin (esim. missiot, kutsusunnuntait ja traktaattijakelu) sen sijaan, että ajattelisimme evankelioinnin kuuluvan arkeemme (esim. koti, harrastukset ja työpaikka).

Lähetyskäskyn (Matt. 28:18-20) kreikankielinen alkuteksti sisältää vain yhden käskymuotoisen sanan, joka on ”tehkää”. Menemistä tarkoittava sana ei sen sijaan ole käskymuoto, vaan se voitaisiin kääntää sanoilla ”mennessänne” tai ”kulkiessanne”. Lähetyskäsky ei siis kehota meitä siirtymään paikasta toiseen, vaan tekemään opetuslapsia siellä, missä ikinä kuljemme – normaalin elämämme keskellä. Toisin sanottuna kuka tahansa voi evankelioida koska tahansa: kaupan kassalla tavaroita pakatessa, uimahallin saunassa, lounastauolla tai vaikkapa lapsia kouluun kuskatessa.

Evankeliointi on tarkoitettu muillekin kuin verbaalisesti lahjakkaille ja erityislahjoilla tai –viroilla varustetuille (esim. evankelistat ja pastorit). Turun Urbaanissa unelmassa evankelioitiin esimerkiksi pelaamalla jalkapalloa ja koripalloa maahanmuuttajien kanssa. Ystävystyminen johti kysymyksiin ja kysymykset uskoontuloon. Jalkapallon pelaaminen ja siivoaminen onnistuvat varmasti monelta sellaiselta kristityltä, joille perinteinen evankelioinnin tyyli on vieras.

”Evankeliointi on rajojen ylittämistä”

Onko sinulla ei-kristittyjä ystäviä? Uskovat ovat usein omiin kirkkoihinsa eristäytynyt joukko imisiä. Pelkäämme ”eikkarien” seuraa ja tapoja. Pelkäämme myös sitä, mitä muut uskovat ajattelevat, jos hengailemme näiden huonosti käyttäytyvien ”filis-tealaisten” kanssa. Käymme kyllä samoilla kuntosaleilla ja samoissa kaupoissa, mut-ta kukaan meistä ei ole valmis käymään pubissa, jossa ”eikkarit” tekevät ”eikkari-en” juttuja. Meillä on kirkkomme, jonne he voivat tulla evankelioitaviksi. Kunhan eivät aiheuta liikaa häiriötä käyttäytymisellään.

Jeesus ei odottanut ihmisten tulevan hänen luokseen, vaan meni itse heidän luokseen. Hän oli kaikkialla, missä ihmiset olivat: rannalla kalastajien kanssa, synagogassa jumalanpalveluksessa käyviä moikkaamassa, uskonnollisten vaikuttajien seassa temppelialueella, kaupungilla ihmisvilinässä, juutalaisten syrjäkarein katsomassa Samariassa, yhteisön hylkimien veronkerääjien ja porttojen kanssa samoissa juhlissa ja pahasti sairaita spitaalisia tapaamassa. Jeesus ylitti kaikki kulttuurilliset, uskonnolliset ja poliittiset rajat kertoessaan heille Jumalan valtakunnasta. Mietipä vaikka naista Syykarin kaivolla (Joh. 4)!

Mitä tämä Jeesuksen harjoittama rajojen ylittäminen sitten oli käytännössä? Luukkaan evankeliumin 19. luku kertoo meille Jeesuksen ja Sakkeuksen välisestä kohtaamisesta. Oletko koskaan pannut merkille, että Jeesus julistaa olevansa Sakkeuksen ystävä heti tarinan alussa? Lähi-idän kulttuureissa syöminen samassa pöydässä tarkoittaa nimittäin juuri tätä – ja kysymys on kuitenkin ihmisestä, joka oli maanpetturi! Jeesuksen malli julistaa evankeliumia on radikaalisti erilainen kuin se, johon me olemme tottuneet. Me useimmiten odotamme, että ihmisen käyttäytyminen muuttuu hieman pyhemmäksi, ja että hän uskoo oikein, ennen kuin annamme hänelle mahdollisuuden kuulua ystäväpiiriimme. Jeesus sen sijaan aloitti hyväksymällä ihmisen ehdoitta lähelleen ja antoi tälle mahdollisuuden kuulua hänen ystäväpiiriinsä (belong). Tämä rakkaudenosoitus muutti ihmisen ja sai hänet uskomaan (believe). Lopulta ihmisessä tapahtunut muutos näkyi myös hänen käyttäytymisessään (behave). Englanninkielisessä maailmassa tätä Jeesuksen tapaa evankelioida kutsutaan nimellä: ”belonging to believe”. Rajojen ylittäminen on samalle tasolle tulemista. Se on sitä, että emme saarnaa henkilön yläpuolelta, vaan hyväksymme hänet ihmisenä, vaikka emme hänen käyttäytymistään hyväksyisikään.

Urbaani unelma ohjasi meidät sellaisten ihmisten luokse, jotka eivät todennäköisesti olisi koskaan tulleet jumalanpalveluksiimme. Saimme muun muassa pestä ja imuroida paikallisen seksikauppiaan auton ja harjoitella konemusiikin tekemistä muslimipoikien kanssa. Evankeliumi on tarkoitettu heillekin.

”Evankeliointi on provosoimista”

Urbaanin unelman tyylinen tapa evankelioida hyvien tekojen välityksellä ei synty-nyt alun perin Suomessa vaan Englannissa. Kaikki lähti liikkeelle englantilaisten kris-tittyjen huomiosta: evankeliumin sanoma oli kyllä jokaisena sunnuntaina laajasti esillä heidän maassaan, mutta tavalliset mattimeikäläiset olivat täysin välinpitä-mättömiä sen suhteen. Toisin sanoen seurakunnat huusivat jatkuvasti: ”Jeesus on vastaus!”, mutta kukaan ei kysynyt kysymyksiä! Tästä syystä englantilaiset kristityt alkoivat miettiä erilaisia tapoja, joiden avulla ihmisiä voitaisiin provosoida kysy-mään kysymyksiä ennen vastausten esittämistä.

Perinteisillä ja hyökkäävillä tavoilla (esim. traktaattien jakaminen kadulla) evankeli-oidessa törmää usein ihmisten ennakkoluuloihin. Ja kukapa heitä voisi syyttää, kun muistaa itsekin kiertävänsä kaiken maailman lippusten ja lappusten tyrkyttäjät mahdollisimman kaukaa tai jättävänsä oven aukaisematta Jehovan todistajille! Tämän päivän ihmiset ovat kuulleet meiltä kristityiltä jo tuhannen tuhatta kertaa sen, mitä vastustamme. Olemme heidän mielestään vanhoillisia, kuivia, ikäviä ja nalkuttavia. Eikö olisi aika kertoa heille myös se, minkä puolella olemme? Kristittyinä meidät tulisi nimittäin tuntea rakkaudestamme ja hyvyydestämme – eikö vain?

Urbaanin unelman keskeisimpänä ajatuksena oli tarjota ihmisille kokemuksellista tietoa evankeliumista ennen sen julistamista. Jaoimme ilmaiseksi satoja leipiä, järjestimme ihmisille ilmaisia konsertteja, joissa Suomen huippunimet soittivat, siivosimme pihoja, imuroimme autoja, maalasimme rakennuksia jne. Mitä tästä kai-kesta jäi käteen? Iloisia kristittyjä ja hauskoja kohtaamisia ihmettelevien ihmisten kanssa. Evankelioinnista ei usein kuule puhuttavan iloisena asiana! Eräs vanhus teki uskonratkaisun sen jälkeen, kun nuoret olivat auttaneet häntä kotiaskareissa. Bussikuski kuuli evankeliumin, koska hän paloi halusta saada tietää, keitä nämä vihreäpaitaiset ja kohteliaat nuoret olivat. Hyvän tekeminen provosoi ihmiset kysymään miksi-kysymyksiä ja antaa meille mahdollisuuden ja oikeuden vastata niihin.

Usein unohdamme, että myös Jeesus julisti evankeliumia sekä sanoin että teoin. Itse asiassa hyvän tekeminen oli erottamaton osa hänen palvelutehtäväänsä. Miksemme siis mekin liittäisi sitä osaksi evankeliumin julistamista?

”Evankeliointi on tiimityötä ja prosessi”

Mietipä tätä: Matti tapaa kuntosalilla käydessään Minnan, jonka elämäntapa ja kohteliaisuus tekevät Mattiin vaikutuksen. Muutama viikko vierähtää ja Matti saa kuulla Minnalta, että tämä on kristitty. Opiskelujen myötä Matti ystävystyy vielä Ja-nin kanssa, joka sattuu olemaan myös kristitty. Miehet keskustelevat opiskelujen lo-massa elämän tarkoituksesta ja Jumalasta. Matti alkaa pitää Jumalan olemassa-oloa todennäköisenä. Yhteisen sählyharrastuksen myötä Matti tutustuu myös Janin uskoviin ystäviin, jotka kertovat hänelle evankeliumin perusteista ja siitä, kuinka ih-minen voi tulla uskoon. Opiskelujen päätyttyä Matti muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä. Siellä hän tutustuu naapurissaan asuvaan Kalleen, joka on kristitty. Lopulta Kalle johdattaa Matin Kristuksen luo.

Kuka edellä mainituista henkilöistä evankelioi? Pelkästäänkö Kalle, vai myös Jani, Janin ystävät ja Minna? Meillä on monesti lähes pakonomainen tarve saada ihminen tekemään ratkaisu samalta istumalta. Uskoontulo on kuitenkin useimmiten prosessi, jonka varrelle mahtuu useita kohtaamisia uskovien kanssa. Olemme ikään kuin yhtenä lenkkinä pitkässä ketjussa. Se, että emme ole ketjun viimeinen lenkki, ei tee meistä yhtään huonompaa uskovaa tai evankelistaa. Itse asiassa pakonomaisuus voi joskus jopa viedä ihmisen kiinnostuksen uskonasioita kohtaan kokonaan, kun taas tiimityön ja prosessin periaatteiden ymmärtäminen vie meidät vapautuneeseen ja luonnolliseen olemiseen ihmisten kanssa. Meidän on hyvä muistaa, että Luukkaan evankeliumin 10. luvussa Jeesus kehotti opetuslapsiaan menemään nimenomaan niiden luo, jotka ovat valmiita vastaanottamaan evankeliumin, eikä vääntämään kättä niiden kanssa, jotka eivät ole siihen vielä valmiita.

Engelin vaaka
Kaavio on otettu kirjasta: Wimber, J. 1987: Voimaevankeliointi nykyajan seurakunnassa. Hämeenlinna: Päivä.

-6 Tietoa korkeammasta olennosta
-5 Jonkinasteista tietoa evankeliumista
-4 Tietää evankeliumin perusteista
-3 Ymmärtää henkilökohtaisen ratkaisun tarpeel-lisuuden
-2 Myönteinen suhtautuminen mahdolliseen us-koontuloon
-1 Henkilökohtaisten ongelmien tunnistaminen ja aikomus toimia niiden poistamiseksi
0 Katumus ja usko Kristukseen
+1 Ratkaisun jälkeisen tilanteen arviointi
+2 Seurakuntaan liittyminen
+3 Uskosta saadun tiedon karttuminen ja hengel-lisen elämän kasvu
+4 Opetuslapseksi kasvaminen
+5 Kristuksesta todistaminen sekä suullisesti että omalla elämällä

Me kohtasimme Urbaanin unelman aikana paljon ihmisiä, jotka olivat matkalla kohti uskoontuloa. Eräskin autojen pesu- ja imurointitempauksessa vieraillut mies kertoi etsineensä uskoa jo viisi vuotta. Hän oli kohdannut useita uskovia ja kyseli nyt, oliko tämä tempauksemme se salama kirkkaalta taivaalta, jota hän oli odottanut.

”Evankeliointi on kristittyjen yhteinen missio”

Yhteinen tehtävä ja tehtävän toteuttaminen yhdessä tekevät todistuksestamme vahvan. Yhdessä toteutettujen evankeliointitempausten esteenä on kuitenkin usein pelko oman jäsenistön menettämisestä toiselle seurakunnalle, epäselvyys siitä, kuka ”korjaa sadon” ja kuka saa määrätä sen, kuinka evankeliointitempaus toteutetaan. Nämä kysymykset on hyvä selvittää avoimella keskustelulla, mutta loppujen lopulta avain toimivaan yhteistyöhön on kuitenkin kuppikuntaisuuden ohittava val-takunta-ajattelu: Jos naapuriseurakunnassa tapahtuu hyviä asioita, voimme aidosti riemuita niistä, koska se ei ole meiltä pois: Jumalan valtakuntahan kasvaa! Jos vastaavasti naapuriseurakunnalla menee huonosti, meidän tulisi olla asiasta murheellisia, eikä iloita!

Valtakunta-ajattelu ei tarkoita siirtymistä yleiskristillisyyteen, jossa kirkkokunnilla ja seurakunnilla ei ole mitään merkitystä. Päinvastoin! Vain oman identiteetin löytäminen ja hyväksyminen tekee mahdolliseksi todellisen yhteyden eri seurakuntien välillä, koska silloin kaikki seurakunnat voivat olla rehellisesti sitä mitä ovat. Yhteistyö rakentuu näin ollen terveelle erilaisuudelle.

Urbaaniin unelmaan osallistui 21 kristillistä järjestöä ja seurakuntaa. Tätä yhteyttä muodostettaessa erittäin suurena apuna oli Suomen ekumeenisen neuvoston tuottama ”Ekumenian hyvät tavat” -asiakirja, joka on ilmaisjakelussa muun muassa internetissä. Kyseisessä dokumentissa määritellään kristittyjen välisen yhteyden hyviä tapoja.